Tiedotearkisto

<< Takaisin
(10.11.2009)
Syyskokous valitsi johtokunnan ja suunnitteli vuoden 2010 toimintaa.



Iisalmen Judoseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin tiistaina 24.11 klo.18.30 uimahallin kerhohuoneella.


Kokouksessa päätettiin vuoden 2010 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

Seuran puheenjohtajanan jatkaa Jyrki Kettunen ja varapuheenjohtajana Jukka Holopainen. Sihteerinä ja rahastohoitajana myös jatkaa Anne Pulkka.

Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Florence Pignot ja Juha Vasko. Johtokunnassa jatkavat jäseninä Jarmo Walli ja Otto Komulainen (jäsenrekisterinhoitaja).

Ohessa toimintasuunnitelma 2010 ja talousarvio.

 

Iisalmen Judoseuran toimintasuunnitelma vuodelle 2010



Esipuhe


Tuleva vuosi on Iisalmen Judoseura ry:n 34:s toimintavuosi.


Seuran toiminnan kulmakivi on vahva junioritoiminta. Vuonna 2010 on tavoitteena kouluttaa ja motivoida seuran juniorivalmentajia. Lisäksi uusien vetäjien löytämistä seuran valmentajakaartiin pyritään tehostamaan. Motivoituneiden ja osaavien valmentajien rooli on seurassa ensiarvoisen tärkeää.


Itä-Suomen alueellisen sekä Judoliiton koulutustoiminnan tehostumisen myötä seuran vetäjien sekä aktiivisten judokoiden koulutusta pyritään lisäämään.

Judoliiton Itä- ja Pohjois-Suomen valmennus- ja kehityspäällikkönä vuoden 2007 alusta aloittanut Petteri Pohja on jo panoksellaan vaikuttanut koulutustoiminnan kehittymiseen.


Tulevana vuonna pyritään aktivoimaan junioreiden vanhemmat tiiviimmin mukaan seuran toimintaan. Vanhempien panos seuran taustatyössä mahdollistaa vetäjien ja valmentajien keskittymisen ohjaus- ja valmennustoimintaan.


Seuran urheilijoiden uraa tuetaan edelleen kaikkien mahdollisten taloudellisten ja valmennuksellisten resurssien voimin. Menestyvät urheilijat ovat merkityksellisiä seuran ulkoisen kuvan kannalta.

Lisäksi menestyvät aktiivit kannustavat nuoria, nousevia kykyjä harjoittelemaan entistä tiukemmin.

Tällä hetkellä seuran suurin nimi on Elina Paulman, 22 v. Elina kuuluu Judoliiton olympiaryhmään, tavoitteenaan Lontoon olympialaiset 2012.



Hallinto

Seura ylin päättävä elin on yleiskokous, joka pidetään kaksi kertaa vuodessa. Syyskokouksessa valittava johtokunta käyttää ylintä päätäntävaltaa yleiskokousten välisenä aikana. Johtokunta kokoontuu tarpeen mukaan päättämään seuran asioista.


Vuoden 2010 johtokunta:

  • Puheenjohtaja

  • Varapuheenjohtaja

  • Sihteeri

  • Rahastonhoitaja

  • jäsenrekisterinhoitaja

  • Jäsenet







Harjoitustoiminta


Harjoitustoiminnan tavoitteena on judokoiden ja harjoitusryhmien määrän säilyttäminen vähintään vuoden 2009 tasolla. Vuonna 2009 seurassa oli 74 jäsenmaksun maksanutta jäsentä.

Harjoituksia järjestetään lapsille ja nuorille 8 vuotiaista alkaen.

Lasten ja nuorten harjoitustoiminnan tavoitteena on kehittää harrastajien judotaitojen kehittymisen lisäksi myös fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja.

Kilpailutoiminnasta kiinnostuneille nuorille annetaan seuran harjoituksissa paras mahdollinen valmennus.


Tulevana vuonna jatketaan tehostettua D- C- nuorten (12-14v.) kilpajudoryhmän valmennusta. Kilparyhmän valmentajat toteuttavat suunnitelmallista harjoitustoimintaa ja osallistuvat kilpailijoiden mukana myös kilpailu- ja leirimatkoihin.


Yhteistyötä Kajaanin Judokerhon ja heidän valmentaja Jorma Korhosen kanssa pyritään jatkamaan ja tehostamaan. Yhteisharjoituksia järjestetään niin Iisalmessa kuin Kajaanissakin. Samoin yhteistyötä harjoitusten ja salikisojen merkeissä tehostetaan Lapinlahden Shiranamin kanssa.


Harjoitusryhmät:



  • 9 -12 vuotiaiden peruskurssi

  • 9 -12 vuotiaiden judokoulu

  • 12-15 vuotiaiden kilpajudo

  • yli 13 vuotiaiden peruskurssi

  • yli 16 vuotiaiden harraste- ja kilpajudo

  • kuntojudo

  • Sonkajärven judoryhmä

IJS:n toinen harjoitus-sali on Sonkajärven ylä-asteella, jossa judotoiminta jatkuu Jukka Toivasen johdolla. Judokoita Sonkajärvellä on n.20.












Kurssitoiminta


Peruskurssit 2010:


  • lasten peruskurssi 9-12 v

  • nuorten ja aikuisten peruskurssi 13 v ja yli

  • kuntojudoharjoitukset 1 kerran viikossa

  • muksujudo 5-8 v. (mahdollisesti)


Lisäksi vuoden mittaan osallistutaan erilaisiin lajiesittelytilaisuuksiin. Niitä ovat mm. eri oppilaitosten liikuntaan liittyvät judotunnit sekä erilaiset liikuntatapahtumat ja kaupungin järjestämät lasten ja nuorten Sporttaripäivät. Seuran toiminnan esittelyä ja mainostamista eri oppilaitoksissa pyritään tehostamaan.




Kilpailutoiminta


Seuran tavoitteena on osallistua kansallisiin kilpailuihin sekä B-nuorten ja aikuisten SM-kilpailuihin. Parhaiten menestyneet kilpailijat osallistuvat myös kansainvälisiin kilpailuihin, ensisijaisesti Judoliiton suunnitelmien ja valintojen mukaisesti.


Seura pyrkii tukemaan kilpailijoitaan valmennuksellisesti ja taloudellisesti. Kilpailulliset tavoitteet asettaa jokainen kilpailija yhdessä valmentajansa kanssa.


D- ja C-nuoret osallistuvat kansallisiin kilpailuihin sekä tehostavat harjoitteluaan Itä-Suomen alueleireillä, kotisaliharjoittelun lisäksi. Nuorten kilpailuissa käyvien ryhmän kokoa pyritään kasvattamaan.

Tämän ikäluokan harjoituksiin pyritään vakiinnuttamaan kaksi harjoitusryhmää, joihin kuuluu n. 30 judokaa.


Marraskuussa järjestetään Iisalmessa jokavuotinen kansallinen kilpailu.

Kilpailujen päätukijana on ollut viimevuosina GENELEC OY.

Seuran sisäiset salikisat järjestetään 2-3 kertaa vuodessa. Niihin kutsutaan mukaan myös Lapinlahden Shiranamin ja Kajaanin Judokerhon judokoita.


Elina Paulman aloittaa vuoden alusta Lontoon 2012 olympiakarsinnat. Paulman ottelee ympäri maailmaa kansainvälisissä olympiakarsintaturnauksissa Judoliiton valmennusjohdon valintojen ja ohjelman mukaan.












Valmennustoiminta


Painopistealueena pidetään edelleen nuorten valmentamista ja ohjaamista.


Kotisaliharjoittelun lisäksi tavoitteellisten kilpailijoiden ohjelmaan kuuluvat alue- ja edustusvalmennusleirit.

Judoliiton edustusvalmennusleireille osallistuvat B-nuorista lähtien seuran tukemana sellaiset judokat, jotka ovat harjoitelleet määrätietoisesti ja tavoitteellisesti. He ovat myös ikäluokkansa kansallisella kärkitasolla ja pyrkivät kansainväliseen kilpailumenestykseen.


Parhaimmat kilpailijat osallistuvat myös kansainvälisille leireille, Judoliiton valintojen mukaan.


Itä-Suomen alueen valmennus- ja kehityspäällikkö Petteri Pohjan palveluja pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti.

Aluevalmennusryhmiin pyritään saamaan 5-7 iisalmelaisjudokaa.


Judoliiton edustusvalmennusryhmiin pyritään saamaan vuoden aikana 2-3 Judoseuran judokaa.





Koulutus


Tavoitteena on jatkokouluttaa seuran nykyisiä ohjaajia ja valmentajia. Seura kouluttaa myös uusia judo-ohjaajiksi ja – valmentajiksi haluavia henkilöitä.


Koulutuksessa hyödynnetään Judoliiton ja Itä-Suomen alueen koulutustarjontaa. Koulutustarjontaa voidaan laajentaa mm. SLU:n tarjoamilla koulutuksilla.


Valmentajille ja ohjaajille järjestetään lisäksi seuran sisäistä koulutusta.



Koulutustavoite 2010



  • Itä-suomen alueen valmentajakoulutus 3-4 henkilöä

  • Judoliiton valmentajakoulutus 2-3 henkilöä

  • judon perusteet koulutus 4-8 henkilöä

  • ohjaamisen ja oppimisen perusteet koulutus 4-8 henkilö

  • tuomarikoulutus 2-3 henkilöä





Tiedotustoiminta


Salilla olevaa seuran ilmoitustaulua käytetään seuran ja Judoliiton toiminnasta tiedottamiseen. Iisalmen Sanomien urheilumuistio ja junnut palsta ovat myös sisäisen tiedotuksen kanava.


Judoseuran kotisivut ovat toimineet nyt viisi vuotta. Kotisivut ovat kehittyneet yhä tärkeämmäksi kanavaksi sisäiseen tiedotukseen ja ulkoiseen markkinointiin. Kotisivujen kautta korvataan tulevana vuonna myös jäsenkirjeiden postitus.

Sivujen osoite on www.iisalmenjudoseura.net.


Seura hyödyntää myös Itä-Suomen alueellisia Internet – palveluja sekä Judoliiton kotisivuja.


Ulkoisessa tiedottamisessa paikallis- ja aluelehdet (Iisalmen Sanomat, Savon Sanomat) ovat tärkeitä.

Paikallis- ja alueradio ovat myös käyttökelpoisia kanavia seuran tapahtumista tiedotettaessa.



Talous

Varainhankinnan pääpaino on harjoitustoiminnan tuotoissa. Peruskurssien järjestäminen ja jäsenmaksujen suorittaminen tukevat harrastajamäärien kasvun lisäksi myös seuran taloutta.


Judoliiton jäsenrekisteri- ja lisenssi uudistuksen myötä seuran jäsenmaksua nostetaan hieman seuraavalle lisenssikaudelle 2010-2011. Jäsenmaksun mukana automaattisesti tulevat vakuutusturva, Judolehti sekä judokan ”henkilötodistus” Free Card.


Uusien yhteistyökumppanien etsintä ja nykyisistä yhteistyökumppaneista huolehtiminen on yksi talouden kulmakivistä. Pääsponsoreita seuralla ovat tällä hetkellä Mainoslehti Töllötin ja Säästöpankki Optia.


Genelec Oy on Judoseuran vuosittaisen kilpailun päätukija.


Elina Paulmanin tukijoita ovat tällä hetkellä Ylä-Savon Ammattiopisto ja Optia.



Seuran kuluja mukautetaan tarvittaessa tulokehitystä vastaavaksi. Talouden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa johtokunta.


Maksut vuonna 2010


Jäsenmaksut 2010:

  • aikuiset / juniorit 130 e

  • perhemaksu  2 judokaa 250 e,  3 judokaa 370 e

  • kannatusjäsenmaksu 30 e



Kurssimaksut 2010:


  • muksujudo /kuntojudo 55 e / kausi (syksy ja kevät)

  • peruskurssi 55 e

  • johtokunta voi päättää kurssimaksuista myös kurssikohtaisesti.


Graduointimaksut 2010:


  • 5. kyu 38 e (sisältää judopassin)

  • 4.-2. kyu 35 e

  • seura maksaa 50% dan- graduoinneista





Virkistystoiminta


Seuran virkistystoimintaa pidetään yllä erilaisilla nuorten ja aikuisten tapahtumilla.
Loppukeväästä järjestetään nuorille ja lapsille harjoituskaudenkauden päättäjäiset. Samoin keväällä seura tarjoaa harjoituskauden valmentajille ja ohjaajille illallisen.


Pikkujoulusta yhdistettynä syyskokouksen pyritään kehittämään perinne. Tapahtumaan toivotaan saada yhteen koko iisalmelainen judoperhe. Judokat, vanhemmat ja tukijat saataisiin näin kerran vuodessa viettämään yhteinen juhlahetki.





Iisalmessa 24.11.2009


Johtokunta

Iisalmen Judoseura ry


 

Iisalmen Judoseura ry



Talousarvio vuodelle 2010





Menot

Kilpailukulut

- kotimaan kilpailut 2 000 e

- ulkomaiset kilpailut 4 000 e


Harjoitusleirit

- Judoliiton edustusvalm. 2 000 e

- Alueleirit 1 000 e

- Ulkomaanleirit 2 000 e

- kesäleirit 1 000 e


Valmennus- ja tuomarikulut

- päivärahat 500 e

- matkustuskulut 2 000 e

- majoituskulut 1 500 e

Materiaaliostot 1 500 e

  • judopuvut

  • judopassit, vyödiplomit

  • toimistotarvike

  • muut
     

  • Judoliiton lisenssi- ja jäsenmaksut 3 500 e

  • Koulutuskulut 1 000 e

  • Harjoitus-salivuokra 4 000 e (11e / h)

  • Kilpailujen järjestämiskulut 500 e

  • Kokouskulut 200 e

  • Virkistystoiminta 500 e

  • Kirjanpito 300 e


Menot yhteensä 26 000 e













Tulot

Kaupungin avustus 4 000 e


Jäsenmaksut 10 400 e

Kurssimaksut 1 700 e


Materiaalimyynti 3 000e

  • judopuvut

  • judopassit

  • muut

 

  • Graduointitulot 600 e

  • Yhteistyösopimukset 4 000 e

  • Kilpailujen ja leirien tuotto 2 000 e

 


Muut tuotot 1 300 e



Tulot yhteensä 26 000 e



Palaute
Tiedotearkisto
Kuva-arkisto
 
 © 2004-2009 Iisalmen Judoseura ry [updated 8.3.2009] SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu