Iisalmen JS:n uusi edustusjudoka Elina Paulman otteli mestariksi Maarianhaminan SM-kisoissa naisten -70 kiloisissa.
Ellu aloitti päivän urakoinnin voittamalla sidonnalla Helsingin Chikaran Laura Lindin. Toisessa ottelussa kukistui Helsingin Findain Kirsi Turunen jo yhdeksässä sekunnissa ipponilla.
Kolmannessa ottelussa Ellun ylivoima jatkui. Turun Judoseuran Ida Kokkila kukistui alle minuutissa kahdlla waza-arilla.
- Rutiiniotteilla mestaruus tuli- kommentoi Paulman päivän saldoaan. Kolmas perättäinen Suomen mestaruus oli kuitenkin Elinan mieleen.
Seuraava kilpailu Paulmanilla on toukokuun alussa Lontoossa oteltava British Open.
Elina Paulman nimettiin SM-viikonloppuna myös Judoliiton Lontoo 2012 olympiaryhmään. Paulmanin lisäksi ryhmään kuuluu neljä nais- ja viisi miesjudokaa.
Olympiakomitean valmennustukea Judoliiton olympiaryhmästä nauttivat Elinan lisäksi Jaana Sundberg, Johanna Ylinen, Nina Koivumäki, Valtteri Jokinen ja Niko-Tapio Niemelä. |